Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2015.

Pannunalusia joululahjaksi

Kuva
Meillä on autotallin nurkassa laatikollinen valkeita laattoja joita pitkään katsellessani mieleen tuli idea jos toinenkin.  Mutta ensimmäinen idea on jo toteutettu ja nyt on sitten vino pino pannunalusia. Askartelukaupasta ostin mustan posliinitussin jolla piirtelin valkean laatan pintaan kettuja, maatuskoita ja jopa linnun. Piirtelyn jälkeen tussin jäljen pitää kuivua vuorokausi jonka jälkeen laatat laitetaan uuniin. Näin saadaan pesun kestävä pinta. Kätevä isäntä sahaili vanerista hieman laattaa isompia levyjä. Levyt maalasin mustalla askartelumaalilla ja kaakelin laitoin laattaliimalla vaneriin kiinni. Nämä lähtee ystäville katiloiden ja pannujen alle.

Sisustelua ja helppo DIY

Kuva
Ihanaa ja rauhallista itsenäisyyspäivää! Itsenäisyyspäivän kynttilät jäi ostamatta, mutta sytyttelin aamusta tuikkuja runsaasti torjumaan tätä harmautta. Ulkona sataa kaatamalla vettä joten on hyvä hetki sisustella ja paketoida joululahjoja. Ostin olohuoneeseen mustan rottinkituolin Ikealta ja se on mielestäni ihana, taljoineen ja tyynyineen. Siihen on mukava käpertyä illalla katselemaan linnanjuhlia. Anoppi toi viikolla amarylliksen ja sopivaa ruukkua ei sille kaapeista löytynyt. Joten tyhjensin jauhopussin loput rasiaan, käänsin pussin nurin ja piirtelin mustalla tussilla tähtiä sen pintaan. Ja eikun amaryllis sisään, helppoa ja tuli kiva. Amaryllikseen jätin suojapussin ettei kastellessa valu vedet paperipussiin.  Pussillahan voi peittää myös ruman tai värän värisen ruukun.  Tälläisiä voisi lasten kanssa tehdä.

Saippuan valmistus

Kuva
Pari vuotta sitten tein itse ensimmäiset saippuani. Ja niin helppoa tekeminen oli valmiista saippuamassasta, että tänä vuonna ajattelin tehdä piparmintun tuoksuisia saippuoita lahjaksi ja joulumyyjäisiin. Saippumassan, tuoksuöljyn ja värin tilasin Pieni tuoksukauppa nimisestä nettiputiikista.  Ohjeet saippuan tekoon: Sulata saippuamassa miedolla lämmöllä/vesihauteessa. Kun massa on sulanut niin sekoita mukaan tuoksuöljyä  ( ohjeessa 10 ml per kg, mutta nenä kertoo sopivan määrän. Lisää väriä tippa kerrallaan jotta saat oikean sävyn. Kaada muotteihin. Voit ostaa valmiita saippuamuotteja, mutta yhtä hyvin käy silikoniset muffinssivuuat, vanukaspurkit, yms.. Anna saippuoiden jäähtyä kunnolla, mielellään vuorokausi. Itse tein kovettuiden saippuoiden päälle koristeeksi sydämiä ja tähtiä jääpalamuotilla. "Liimasin" yhteen saippuapalat kuumalla saippuamassalla. Kääräise saippuat irrottamisen jälkeen kelmuun etteivät ala harmaantua. Ja eikun käsien pesuun ;)