Jouluinen rocky road



Hei kaikille ja ihanaa marraskuuta. Joulu on mielessä täällä ollut jo pidempään , mutta yhtään blogitekstiä en ole saanut aikaiseksi naputella. Joululahjat suurimmalta osalta on jo ostettu ja omin käsin osa väkerretty. Joulukortit myös valmistui jo aikaa sitten, niistä laitankin postausta kohta puoliin. 

Testailinkin jouluista rocky roadia jota voisi laittaa opettajien ja ystävien lahjoiksi. Ja herkullista tuli. Mielestäni varsinkin suolapähkinät sopii rocky roadiin niiiin hyvin.  Tällä kertaa laitoin mausteeksi kanelia, mutta piparkakkumauste voisi toimia myös hyvin. Mutta tässäppä ohjetta herkkuun;

JOULUINEN ROCKY ROAD

200g fazerin tummaa suklaata
200g fazerin maitosuklaata
n.1,5 dl suolapähkinöitä
n. 1dl kuivattuja karpaloita
n. 2 dl minivaahtokarkkeja
1 tl kanelia

Sulata suklaat varoisesti mikrossa. Sekoita suklaaseen maun mukaan kanelia.  Levitä puolet sulatetusta suklaasta leivinpaperin päälle n. 20 cm x 30cm kokoiseen vuokaan.  Ripottele päälle suolapähkinät, karpalot ja vaahtikset. Levitä loput suklaasta päälle. Anna kovettua jääkaapissa ja lohko paloiksi. Nauti kahvin kera ;)


T











Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kortteihin joulurunoja

Runoja joulukortteihin

Ovikranssi